Kuntavaalien tulos 2021

Sain vaaleissa 58 ääntä. Olin perussuomalaisten listan keskikastia. Kiitos kaikille, jotka minua äänestivät. Teitte oikean ratkaisun.

Oma tavoitteeni oli saada 100 ääntä. Se jäi saavuttamatta, mikä oli pettymys. Kuitenkin, niihin 58 ääneen kuulunee myös sellaisia, jotka olisivat äänestäneet jotain muuta puoluetta, mikäli minä en olisi ollut ehdolla. Sen takia minä ehdolla olinkin.

Hyvä että päästiin eteenpäin, vaikka olisikin ollut kivaa päästä vielä enemmän eteenpäin.

Kaikilla poliittisilla toimijoilla ja ryhmittymillä on olemassa taso, jota alemmas ei voi enää vajota, sekä taso, jota ei voi ylittää. Nämä tasot ovat 0% ja 100%. Yhtäkään varmaa ääntä ei ole, eikä myöskään yhtään toivotonta.

Ehkä tapaamme vaalikentillä vielä joskus.

Taistelu EU:n elvytyspakettia vastaan

Tätä kirjoittaessa on eduskunnassa pidetty puheita jo monta päivää putkeen. Pelin henki on se, että kun puheet loppuvat, seuraa äänestys EU:n elvytyspaketista. Odotusten mukaan kannattajia on riittävästi paketin läpimenoon.

Arvoisa lukija, kuvittele olevasi teloituskomppanian edessä. Sinulta kysytään viimeisiä sanoja. Pyydät saada laulaa yhden laulun. Se sallitaan. Alat laulaa elefanttien marssilaulua. Kuinka monennen elefantin kohdalla luovutat? (Jos tällainen ajatusleikki kiinnostaa niin suosittelen lukemaan Stephen Kingin (salanimellä) kirjoittaman kirjan The Long Walk.)

Koronaviruksen varjolla tehty EU:n elvytyspaketti tuli uunista ulos kesällä 2020. Silloin EU-myönteiset tahot julistivat sitä vielä hyvänä pakettina. Nyt keväällä 2021 sitä pidetään kannattajien keskuudessa melko yleisesti välttämättömänä pahana. Vastustajien keskuudessa vain pahana. Sitä ei perustella enää juuri muuten kuin negaation kautta: Mitä tapahtuisi jos Suomi ei hyväksyisi pakettia? Siinä taas olennaisimpana seurauksena on pidetty poliittisen pääoman menettämistä.

Mielestäni mitään poliittista pääomaa ei ole olemassakaan, mutta en takerru nyt siihen. Vertaillaan sen sijaan kahta vaihtoehtoa:

  1. Elvytyspaketin hylkääminen toisi Suomelle olennaista mainehaittaa, joka heikentäisi tulevaisuuden diilejä EU:ssa.
  2. Mitään mainehaittaa ei tulisi, tai jos tulisi niin sillä ei olisi mitään olennaista merkitystä.

Vaihtoehto 1 tarkoittaisi sitä, että EU-tasolla haluttaisi kostaa niille, jotka uskaltavat olla eri mieltä. Tai vähintäänkin se tarkoittaisi, että EU:ssa jaetaan rahaa naaman perusteella. Tämä kuulostaa toki realistiselta. Mutta mitä se kertoo EU:sta? Jos asia on näin niin silloin meidän pitäisi mahdollisimman pian erota tällaisesta klubista.

Vaihtoehto 2 tarkoittaisi, että elvytyspaketin hyväksymiselle ei olisi mitään perusteluja. Silloin me lahjoittaisimme miljardeja euroja toisille EU-maille vain, koska sitä on meiltä pyydetty. Sellaisia lampaitako haluamme olla?

Ymmärrän kyllä, että tämä on joillekuille puhtaasti identiteettipoliittinen kysymys. Tarve mielistellä EU:ta on vain liian suuri. Eikä se varsinaisesti väärin ole, minä olen vain eri mieltä. Haluaisin kuitenkin kaikkien paketin kannattajien kertovan, miksi se heidän mielestään kuuluu hyväksyä, kun se näyttää niin huonolta ratkaisulta.

Suurien summien hahmottaminen

Poriin oltiin 1970-luvulla rakentamassa aallonmurtajaa 20 miljoonalla markalla. Tarina kertoo henkilöstä, joka oli kutsuttu Porin kaupunginvaltuuston kokoukseen vastaamaan teknisiin kysymyksiin siitä aallonmurtajasta. Tämä henkilö valmistautui kokoukseen huolella, koska oletti päättäjien haluavan perusteellisen selvityksen niin suuresta investoinnista.

Kokouksessa puheenjohtaja esityslistan mukaisesti avasi keskustelun aallonmurtajasta. Kukaan ei pyytänyt puheenvuoroa, joten muutaman sekunnin jälkeen keskustelu julistettiin päättyneeksi ja 20 miljoonan markan investointi oli sillä sinetöity.

Seuraavaksi avattiin keskustelu kymmenen toimistotuolin (n. 120 mk/kpl) hankinnasta. Se keskustelu olikin raivokas. Joku oli nähnyt samanlaisia tuoleja myytävän tarjouksessa 99 mk/kpl. Puheenvuoroja pyydettiin lukuisia ja mielipiteitä vaihdettiin kiivaasti. Tarinan päähenkilö seurasi tuolikeskustelua ihmeissään, sylissään paksu nippu aallonmurtajasta kertovia papereita.

***

Vuonna 2016 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti rakentaa “Kruunusillat-raitiotien” Laajasalosta Kalasataman kautta keskustaan. Hankkeen kustannusarvio oli tuolloin 260 miljoonaa euroa. Vuoden 2021 alussa, ennen kuin rakentamista oli aloitettu, uutisoitiin kustannusarvion nousseen 350 miljoonaan euroon.

Yli kolmanneksen nousu kustannuksissa ei kuitenkaan ole saanut ketään muuttamaan kantaansa ainakaan vielä. Tätä on syytä pysähtyä pohtimaan hetkeksi.

Raitiotie Laajasaloon olisi varmasti kiva juttu, sitä en kiistä. Mutta onko se niin kiva juttu, että siitä kannattaa maksaa 260 miljoonaa euroa? Helsingin suurten valtuustoryhmien mielestä on. Mutta onko se niin kiva juttu, että siitä kannattaa maksaa 350 miljoonaa euroa? Ilmeisesti on…

Kuinka kiva juttu se oikein on? Entä jos se maksaisi 500 miljoonaa euroa? Entä 1000 miljoonaa euroa? Toivottavasti kaikki ovat samaa mieltä siitä, ettei se saa maksaa mitä tahansa. Rehellistä olisi tässä vaiheessa ilmoittaa, minkä arvoiseksi se raitiotie koetaan. Sitten, kun tulisi taas uusi yllätys ja kustannusarvio kasvaisi, voitaisi tunteisiin menemättä suoraan sanoa kyllä tai ei.

Toisin kuin moni Helsingin kaupunginvaltuutettu saattaa luulla, 360 miljoonaa on paljon rahaa. Sen summan säästämiseksi pitää puolittaa melkoinen määrä pyyhekumeja. On syytä olla hyvin varma asiastaan, jos sellaisen summan aikoo investoida. Koska kaikki menot ovat vastakkain, kuuluu jokaisen valtuutetun pohtia seuraavaa:

Voisiko Helsinki saada 360 miljoonalla eurolla jotain tärkeämpää kuin raitiotien Laajasaloon?

Sukupuolen kirjaamisen tarpeettomuus

Kun lapseni aloittivat päiväkotiuransa toissa vuonna, saimme kotiin lomakkeen, jossa kysyttiin lasten perustietoja. Yksi kysymys oli sukupuoli. Vaihtoehtoja oli neljä:

  • poika
  • tyttö
  • muu
  • en halua kertoa

Kysymys ärsytti silloin ja ärsyttää vieläkin. Tämä aihepiiri on taas esillä julkisuudessa, joten kerron nyt mikä siinä minun mielestäni mättää:

Päiväkoti ei tee tällä tiedolla mitään.

Ja yleisemmin: Kun sinulta jossain kysytään sukupuolta, kysyjä todennäköisesti ei tee sillä tiedolla yhtään mitään. Jos vastausvaihtoehdoksi annetaan vielä “en kerro”, se entisestään korostaa sitä, ettei sitä tietoa oikeasti tarvita.

Ongelmahan on kohtalaisen pieni suurimmalle osalle ihmisistä. Pääsääntöisesti on pienimmän vaivan tie vain kertoa oma sukupuolensa, jotta pääsee asiassa eteenpäin. On kuitenkin myös sellaisia ihmisiä, joille kysymyksen oikea vastaus ei ole ilmeinen. On varsin tavallista, että vastausvaihtoehtoina on vain mies ja nainen. Tätä ongelmaa ovat edistyksellisinä itseään pitävät tahot lähteneet sitten korjaamaan lisäämällä vastausvaihtoehtoja.

Se on väärä tie. Oikea tie olisi poistaa koko kysymys. Kehotan lukijaa tosissaan miettimään niitä tilanteita, joissa juuri sinun sukupuolesi kuuluu olla merkittävä asia toiselle osapuolelle. Niitäkin on. Niitä kuitenkin on häviävän pieni määrä suhteessa siihen, miten usein sukupuolitieto kirjataan johonkin.

Tätä kirjoittaessa pinnalla on kansalaisaloite Oikeus olla – kansalaisaloite oikeudenmukaisemman translain puolesta. Oman tulkintani mukaan aloitteen keskeinen asia on väestötietojärjestelmään kirjatun sukupuolen muuttaminen. Aloitteessa esitetään, että sen pitäisi olla ilmoitusasia.

Tämän aloitteen takana on epäilemättä ihmisiä, joille väestötietojärjestelmään kirjattu sukupuoli aiheuttaa ongelmia. Heillä on ymmärrettävä pyrkimys korjata kokemansa ongelma. Minä en ole heidän vihollisensa. Minä olen heidän paras ystävänsä. Siitä huolimatta, tai juuri siksi, minä vastustan tätä aloitetta. Seuraavaksi perustelen miksi.

Ihmisistä pitäisi aina kirjata ylös vain juuri se määrä tietoa, mikä on kuhunkin tarkoitukseen tarpeellista. Omaan ilmoitukseen perustuva sukupuoli kertoo henkilön sukupuoli-identiteetistä. Väestötietojärjestelmässäkään ei oikeasti tarvittaisi tietoa henkilön sukupuolesta, mutta vielä vähemmän henkilön identiteetistä.

Virallisen sukupuolen mielivaltainen muuttaminen aiheuttaa myös merkittäviä teknisiä ongelmia henkilötunnukselle. On esitetty vaatimuksia henkilötunnuksen muuttamisesta sukupuolineutraaliksi, mutta niillä vaatimuksilla on valtava pr-ongelma. Sitä ei pitäisi markkinoida trans-ihmisillä, vaan juuri sukupuolitiedon tallentamisen tarpeettomuudella. Henkilötunnus tarvitaan vain ihmisten yksilöimistä varten. Nykyisellä henkilötunnuksella voitaisi hyvin jatkaa ilman sukupuolijaottelua.

Pelkään aiemmin mainitun kansalaisaloitteen vievän yhteiskuntaa sille polulle, jossa tarpeetonta luokittelua muutetaan monimutkaisemmaksi. Se ei korjaa ongelmaa. Sen sijaan minun mielestäni se tekee varsinaisen ongelman korjaamisen entistä epätodennäköisemmäksi.

***

Lopuksi hiukan historiaa: Vielä vähän aikaa sitten oli tapana kysyä lomakkeilla kaikki mahdollinen tieto ilman, että kukaan ajatteli asiaa. Kun aloitin poliisiuraani vuonna 2007, silloin kuulustelupöytäkirjaan kirjattiin kuulusteltavasta valtava määrä tietoa, mukaan lukien sotilasarvo. Kukaan ei silloin tehnyt niillä tiedoilla mitään, mutta niitä kysyttiin, kun ne kohdat siinä lomakkeessa kerta olivat. Rikolliset oppivat myös hyödyntämään sitä käytäntöä. Jos halusi tietää, missä joku asui, kannatti ajaa hänen kanssaan kolari. Sitten esitutkintapöytäkirjoista näki toisen osapuolen sotilasarvon, kotiosoitteen, puhelinnumeron ja vaikka mitä muuta kiinnostavaa. Sittemmin poliisihallinnossa herättiin siihen, että kuulusteltavista pitäisi oikeastaan kirjata vain välttämättömät tiedot yksilöintiä varten. Sen jälkeen kirjattiin vain nimi ja syntymäaika, mikä oli järkevä päätös. Samanlaista asennemuutosta suosittelen kaikille.

Kuntavaalien siirtäminen

Tätä kirjoittaessa on oikeusministeriö juuri linjannut, että vuoden 2021 kuntavaalit siirretään pidettäväksi 13.6. Alkuperäinen päivä olisi ollut 18.4.

Kuntavaalien siirtämiselle ei ollut mielestäni perusteita. Tässä kirjoituksessa kerron miksi.

On ilmeistä, että vaalit on sitä hankalampi järjestää turvallisesti, mitä vaikeampi epidemiatilanne on. Mutta mietitäänpä itse, mitä vaalien järjestäminen edellyttää. Keskeiset periaatteet voi lukea vaikka oikeusministeriön sivuilta.

  • Jokaisella äänioikeutetulla pitää olla mahdollisuus äänestää.
  • Jokainen äänioikeuttaan käyttävä on pystyttävä tunnistamaan.
  • Ääni on voitava antaa siten, ettei kukaan saa tietää, mitä kukin on äänestänyt.
  • Epidemialisäys: Tartuntariski äänestäessä ei saa olla olennaisesti suurempi kuin ilman äänestämistä.

Näiden edellytysten täyttäminen on mielestäni vain järjestelykysymys. Oman äänestyskokemukseni perusteella vaalit on toimitettu Suomessa hyvin, joten haluaisin muuttaa olemassa olevia käytäntöjä mahdollisimman vähän.

Seuraavat vaiheet pitäisi pystyä suorittamaan ilman tartuntariskiä:

  1. Saavutaan äänestyspaikalle.
  2. Tunnistaudutaan vaalivirkailijalle.
  3. Tunnistautumista vastaan saadaan äänestyslipuke.
  4. Siirrytään äänestyslipukkeen kanssa äänestyskoppiin.
  5. Piirretään numero kynällä äänestyslipukkeeseen.
  6. Vaalivirkailijan nähden pudotetaan äänestyslipuke laariin.
  7. Poistutaan äänestyspaikalta.
  8. Poikkeustapausten käsittely – sairaat ja karanteenissa olevat.

Tehdään oikeusministeriön työ nyt heidän puolestaan ja ratkaistaan tämä ongelma.

  1. Saavutaan äänestyspaikalle. Kokemukseni mukaan äänestyspaikalla ei ole koskaan ollut merkittävää ruuhkaa. Pitää toki olla valmius siihen, että suuri määrä ihmisiä tulee kerralla paikalle. Ratkaisu on mielestäni ilmeinen. Ulos merkataan jonotusalue riittävillä turvaväleillä. Sisälle otetaan ihmisiä vain ovella seisovan virkailijan luvalla. Etuovella on laitettava maski kasvoille ja desinfioitava kädet.
  2. Tunnistaudutaan vaalivirkailijalle. Vaalivirkailijalle pitää näyttää henkilöllisyystodistus. Vaalivirkailijan pitää voida ottaa se käteensä ja verrata siinä olevaa kuvaa äänestäjän kasvoihin. Tässä kohtaa kasvomaski on pakko poistaa. Vaalivirkailijan ja äänestäjän välissä tulee olla riittävän suuri pleksi, jotta virukset eivät leviä äänestäjän ja vaalivirkailijan välillä. Pleksissä olkoon aukko, josta henkilöllisyystodistuksen voi antaa virkailijan käteen.
  3. Tunnistautumista vastaan saadaan äänestyslipuke. Kun äänestäjä on tunnistettu ja hän on laittanut maskin takaisin kasvoille, hänelle annetaan äänestyslipuke. Lipuke annetaan samasta aukosta kuin henkilöllisyystodistuskin.
  4. Siirrytään äänestyslipukkeen kanssa äänestyskoppiin. Tähän tuskin tarvitaan mitään erityistoimenpiteitä. Äänestyskopin on syytä olla siinä samassa tilassa, josta äänestyslipukkeenkin saa.
  5. Piirretään numero kynällä äänestyslipukkeeseen. Mikään laki ei käsittääkseni ohjaa sitä, millä välineellä numero kuuluu kirjoittaa lipukkeeseen. Jokainen saa tuoda vaikka oman kynänsä mukanaan. Se voisi hyvin kuulua ohjeistukseenkin. Jos kynää ei ole mukana, voi käyttää äänestyspaikan kynää kuten ennenkin.
  6. Vaalivirkailijan nähden pudotetaan äänestyslipuke laariin. Pleksissä olkoon tätä toimitusta varten toinen aukko.
  7. Poistutaan äänestyspaikalta. Poistuminen tapahtuu eri ovesta kuin sisäänkäynti. Kuulostaa ilmeiseltä, mutta ei taida kaikille järjestäjille olla sitä. Ilta-Sanomien kolumnisti Timo Haapala julkaisi muuan vaalivirkailijalta saaneensa viestin, jossa ongelmaa kuvattiin näin: Äänestäjiä Masalassa on perinteisesti ollut varsinaisena vaalipäivänä reilusti yli 2 000. Vaalihuoneisto on Nissnikun koulun aulassa. Eteisaula on ahdas, samasta ovesta toiset äänestäjät menevät sisään, toiset tulevat ulos. Jonot ovat meillä perinteisesti pitkiä. Viime vaaleissa ulkona oli katkeamaton jono yli 2,5 tunnin ajan.

Poikkeustapausten käsittely – sairaat ja karanteenissa olevat. Tässä kokonaisuudessa on enemmän käsiteltävää, joten otetaan se erikseen.

Kaikki varmasti ymmärtävät, että jos on tajuttomana koko äänestysajan yli, silloin ei voi äänestää. Jos siis on liian sairas äänestämään, ei ole voinut äänestää koskaan aiemminkaan. Älkäämme siis takertuko siihen.

Mietitään heitä, jotka ovat sairaita, mutta toimintakykyisiä. Heitä ei kannata ottaa sisälle äänestyspaikalle. Heitä kuitenkin on kohtalaisen vähäinen määrä äänestyspistettä kohden. Näitä henkilöitä varten voidaan hyvin järjestää äänestäminen drive-in tyyliin. Siellä voitaisi toimia samoin kuin nytkin toimitaan drive-in koronatestauksessa.

Sitten ne karanteenissa olevat… Koska resurssit ovat rajalliset, johonkin on vedettävä raja. Olennaista on se, että jokaisella on ollut mahdollisuus äänestää. Jos henkilö saa karanteenikäskyn ennakkoäänestyksen päättymisen jälkeen, hänellä on mielestäni ollut riittävä mahdollisuus äänestämiseen. Poikkeusjärjestelyjä vaatisivat mielestäni vain ne, jotka on määrätty karanteeniin jo ennen ennakkoäänestyksen päättymistä, ja joilla karanteeni kestää varsinaisen vaalipäivän yli. Tällaisia henkilöitä lienee huomattavan vähän. Heiltä voidaan edellyttää ilmoittautumista poikkeusjärjestelyihin ennen ennakkoäänestyksen päättymistä.

Karanteenissa olevien henkilöiden määrän suuruusluokka on viranomaisilla tiedossa jo hyvissä ajoin, joten tarvittavat resurssit voidaan rajata. Lopullisten järjestelyjen tekoon jäisi viranomaisille viisi päivää, mikäli ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän väli olisi sama kuin ennenkin. Siinä ajassa pystytään kyllä järjestämään millainen tahansa henkilökohtainen äänestys ilmoittautuneille.

Mielestäni tässä kirjoituksessa esittämäni toimenpiteet olisivat riittävät, jotta vaalit voitaisi järjestää turvallisesti vakavassakin epidemiatilanteessa. Vaalien järjestämisen pitäisi olla mahdotonta lähinnä silloin, kun kadulla lojuu ruumiita ja yhteiskunnan keskeiset toiminnot ovat häiriintyneet. Sellaista ei ole näköpiirissä. Ja vaikka niin kävisikin, silloin vaalit jäisivät kyllä pitämättä varsin hyvässä yhteisymmärryksessä.

Nyt on siis arvioitu, että huhtikuussa on niin vakava epidemiatilanne, että vaaleja ei voi silloin järjestää turvallisesti. Onko tosiaan niin, että nämä esittämäni toimenpiteet eivät olisi riittäviä? Vai onko tosiaan niin, että näitä toimenpiteitä ei olla jo vuoden kestäneen epidemian aikana keksitty? Ja onko tosiaan niin, että kesäkuussa sitten epidemian oletetaan olevan niin lievällä tasolla, että jotkin toimenpiteet tekevät vaaleista silloin turvalliset? Mutta ne samat toimenpiteet eivät tekisi huhtikuun vaaleista turvallisia?

Mielestäni on ilmeistä, että vaalien järjestelyistä vastaavat tahot eivät ole tehtäviensä tasalla. Heidät on vaihdettava sellaisiin, jotka ovat tehtäviensä tasalla.

Helsingin energia – jatkokertomus

Kirjoitin aiemmin Helsingin energian ja erityisesti kaukolämmön tuotannon tulevaisuuden näkymistä. Mainitsin siinä ohimennen, että Helsingin Hanasaaren ja Salmisaaren voimalaitoksissa käytetään polttoaineena (vain) kivihiiltä.

Kaikkein tarkkaavaisimmat ovat ehkä huomanneet, että Helen Oy on kuitenkin listannut näiden voimalaitoksen polttoaineiksi kivihiili ja puupelletti. Jätin puupelletin käsittelyn tältä osin tarkoituksella pois edellisestä kirjoituksesta, ettei se ajautuisi sivuraiteelle.

Mistä siis on kyse?

Kannattaa lukea huolella Helen Oy:n julkaisema kirjoitus Pelletti palaa Helsingissä – miten ainutlaatuinen seospoltto on toiminut? Ensisilmäyksellä siinä maalaillaan pelletin käytöstä kivihiilen jatkeena menestystarinaa. Jutusta käy kuitenkin ilmi, että pellettien poltossa on ollut suuria ongelmia haasteita:

  • Osuus poltettavasta massasta on vain muutamia prosentteja.
  • Pellettien kanssa kivihiili palaa huonommin, mikä aiheuttaa lisää päästöjä ja ylimääräistä huoltoa.
  • Pellettien käyttö on edellyttänyt kalliita muutostöitä.

Puupellettien polttaminen kivihiilen seassa kuulostaa minusta hölmöjen hommalta. Miksi sitä siis tehdään?

Siksi, että Helsingin kaupunginvaltuusto päätti niin. Tässä on ote Helsingin kaupunginvaltuuston päätösasiakirjasta (18.1.2012) liittyen Helsingin Energian kehitysohjelmaan kohti hiilineutraalia tulevaisuutta:

”Helsingin Energia käynnistää välittömästi toimenpiteet, joilla Salmisaaren ja Hanasaaren molemmilla voimalaitosyksiköillä otetaan vaiheittain vuosina 2012 – 2014 käyttöön kivihiilen rinnakkaispolttoaineena pelletti tai muu biomassa.”

Kunnallisvaalien tuloksella on siis väliä.

Koulukiusaamisen kitkeminen

Mielestäni Suomessa koulukiusaamisongelman ydin ei ole kiusaamistapausten yleisyys. Ydin on siinä, että kiusaamistapauksissa järjestelmä on kykenemätön suojelemaan kiusattua.

Ministeriötasolta tuli 26.1.2021 toimenpideohjelma kiusaamisen, väkivallan ja häirinnän ehkäisemiseksi. Tavoitteena on mainittu nimenomaan kiusaamiseen puuttuminen.

Käyn tämän kirjoituksen asiat läpi myös oheisella videolla.

Tässä kirjoituksessa kritisoin sitä toimenpideohjelmaa ja koulukiusaamistapauksiin puuttumista yleisemminkin. Väitän, että edellä mainitun ohjelman toimenpiteillä ei ollenkaan helpoteta koulukiusattujen elämää. Siinä on vain lueteltu vuosien päähän ulottuvia toimenpiteitä, joilla ehkä voidaan vaikuttaa kiusaamisen juurisyihin. Tämä on hyvin tyypillistä toimintaa. Kukaan ei auta uhreja. Sen sijaan on asiantuntijoiden armeija miettimässä, miten uhreja syntyisi jatkossa vähemmän.

Ei pidä käsittää väärin. Kiusaamisen juurisyihin puuttuminen on tärkeää. On kuitenkin ymmärrettävä, että se ei aina riitä. On tapauksia, joissa kiusaaminen ei lopu, vaikka mitä tekisi. Ja tässä onkin meidän järjestelmän pahin puute. Jos kiusaaja on haluton tai kyvytön lopettamaan kiusaamista, asialle ei tehdä mitään. Nämä ovat niitä tapauksia, joista aina toisinaan saa lukea mediasta.

Sitten julkisuudessa esitetään se tuttu kysymyspari: Miksi kiusaajaa ei ole siirretty toiseen kouluun? Miksi kiusattu on se, joka joutuu vaihtamaan koulua? Vastaukset ovat aina samaa vastuuta pakoilevaa liirumlaarumia.

Mitä siis pitäisi tehdä?

Suomessa on hyvin opittu se järkevä periaate, että aina pitää käyttää lievintä mahdollista keinoa tilanteen ratkaisemiseksi. Mutta koulukiusaamisen kohdalla sitä ei ole viety loppuun asti. Jokaisen toimenpiteen vaikutusta pitää arvioida. Jos vaikutus ei ole ollut riittävä, on otettava käyttöön seuraava, astetta rankempi keino. Ja se asteikko ei saa loppua kesken.

Nyt se asteikko kuitenkin loppuu kesken. Se loppuu siinä kohtaa, kun mikään puhe ei auta. Jostain syystä yhteiskuntamme on silloin haluton siirtämään kiusaajaa pois kiusatun luota.

Olen kuullut tätä haluttomuutta perusteltavan ainakin sillä, että kiusaajalla on oikeus lähikouluunsa, eikä häntä voi väkisin siirtää kauempana olevaan kouluun. Kukaan ei varmaan kuitenkaan ole eri mieltä siitä, että kiusatulla on myös oikeus turvalliseen koulunkäyntiin. Nämä oikeudet ovat siis vastakkain. Mutta mistä sikiää kaikki ne päättäjät, joiden mielestä kiusaajan oikeus lähikouluun on tärkeämpi kuin kiusatun oikeus turvalliseen kouluun? Koska kiusaajaa ei siirretä väkisin, eikä hän vapaaehtoisesti siirry, kiusattu joutuu siirtymään. Tämä on väärin, enkä millään usko kovin monen olevan siitä eri mieltä.

Toinen perustelu, jota olen usein kuullut, lähtee siitä, että kiusaajan siirtäminen toiseen kouluun vain siirtää ongelman toisaalle. Näin saattaa ollakin. Mutta kiusaajan siirtämisen toiseen (tavalliseen) kouluun ei kuulukaan olla asteikon ankarin toimenpide. Jos kiusaaminen ei silläkään lopu, pitää kiusaaja siirtää epätavalliseen kouluun – sellaiseen, joka on erikoistunut kiusaajien käsittelyyn. Ja sitten ei voi enää valittaa etäisyydestä. Siinä vaiheessa on tarjottu jo riittävästi mahdollisuuksia käydä koulua lähellä. Jos ei aikaisemmin niin viimeistään tässä kohtaa kyse on jo myös lastensuojelun asiasta. Yhteiskunnalla pitää silloin olla oikeus ja velvollisuuskin estää kiusaajaa osallistumasta tavalliseen opetukseen.

Tässä kohtaa olen kuullut kaksi vastaväitettä. Ensimmäisen mukaan erilliset häiriökäytöksisien koulut tulevat kalliiksi. Toisen mukaan joukossa tyhmyys tiivistyy ja nämä erilliset häiriökäytöksisien koulut ovat oikeita moniongelmaisten ihmisten hautomoita. Molemmissa väitteissä toki on perää. Väitän kuitenkin niitä haittoja pienemmiksi kuin mitä haitat ovat nykyisessä järjestelmässä, jossa kiusaajat pidetään väkisin samoissa tiloissa kuin heidän uhrinsa. Jos kalliit erityiskoulut ja moniongelmaisten ihmisten massatuotanto ovat hinta siitä, että lapset saavat rauhassa käydä koulua, niin sitten se hinta on maksettava.

Helsingin energia ja kaukolämpö

Tässä kirjoituksessa kerron, millaista jäävuorta kohti Helsingin kaukolämmön tuotanto on seilaamassa. Kerron myös miten se voitaisi välttää. Muokkaus 24.1.2021: Kerron nämä asiat myös oheisella videolla:

Helsingin rakennuksista noin 90 % lämpenee kaukolämmöllä. Helsingin energiayhtiö Helen Oy tuottaa käsittääkseni kaiken Helsingissä käytetyn kaukolämmön. Tämä kaukolämpö tehdään polttamalla pääasiassa maakaasua ja kivihiiltä kolmessa laitoksessa: Vuosaaressa (maakaasu, lämpöteho 600 MW), Hanasaaressa (kivihiili, lämpöteho 420 MW) ja Salmisaaressa (kivihiili, lämpöteho 300 MW). Lisäksi kylmien päivien kulutuspiikkejä varten on olemassa lukuisia pieniä lämpökeskuksia, joissa poltetaan tarvittaessa maakaasua tai öljyä.

Kuten muistamme, kivihiilen energiakäyttö on kielletty lailla 1.5.2029 alkaen. Kukaan ei ole kuitenkaan ääneen sanonut, että kaukolämpöverkosta oltaisiin luopumassa reilun kahdeksan vuoden kuluttua. Jostain muualta pitää silloin saada se nykyisten hiilivoimaloiden yhteenlaskettu lämpöteho 720 MW. Mistä? Vaikka rakentaisimme miten paljon tuulivoimaloita, se ei toisi meille yhtään kaukolämpöä. Tuulivoimalat tuottavat vain sähköä.

Päätöksiä tulevaisuuden energiantuotannosta pitäisi tehdä nyt, jotta tarvittavat uudet voimalaitokset olisivat valmiina, kun kivihiilen käyttö lopetetaan. Lähes kaikki kaukolämpöä tuottavat energiamuodot on kuitenkin kielletty. Koska Helenin tilanne on tehty niin hankalaksi, kuten tässä pätevässä YLEn uutisessakin sanotaan, mitään pitkäkestoisia ratkaisuja ei haluta juuri nyt tehdä.

Koska mikään muu ei auta, viljellään termiä biomassa. Biomassan polttaminen kuulostaa sopivan futuristiselta, eikä yhtään niin ikävältä kuin puun polttaminen. Onkin jo aloitettu uuden biolämpölaitoksen rakentaminen Vuosaareen. Leipätekstin seassa toki mainitaan, että biomassalla tarkoitetaan nimenomaan puuta – “metsätalouden sivutuotteena syntyvää metsähaketta”. Ja jottei unohtuisi, palautetaan mieleen eri polttoaineiden todelliset hiilidioksidipäästöt:

hiilidioksidipäästöt polttoaineen mukaan
Lähde: Tilastokeskus. Graafi: Helen

Puu saastuttaa siis enemmän kuin hiili. Mutta ei takerruta siihen vielä. Arvioidaan ensin, onko tätä “biomassaa” eli jämäpuuta tarpeeksi. Helen itse arvioi, että Vuosaaren uuteen 260 MW voimalaan tarvitaan 60 rekkakuormaa polttoainetta päivittäin, jos laitos käy täydellä teholla. (Tämä kuulostaa järkevältä arviolta, jos oletetaan että yhden puuhakekuution energiasisältö on 1 MWh ja rekkaan mahtuu 120 kuutiota haketta.)

“Eihän se ole kuin alle kolme rekkaa tunnissa,” joku huomauttaa. Eikä siinä mitään, jos kyse olisi vain tästä yhdestä voimalasta. Mutta se 260 MW on vain reilu kolmannes siitä lämpötehosta, joka Helsingissä pitää korvata hiilivoimaloiden pysähdyttyä (720 MW). Ja siinäkin on kyse vain Helsingistä. Muut kaupungit tulevat seuraamaan perässä. Sitten ei puhuta enää kymmenistä rekkalastillisista päivässä, vaan sadoista.

Koko Suomen kaukolämmön tuotanto vuonna 2019 oli 38 TWh (Tilastokeskus), eli siihen tarvittaisi 38 miljoonaa kuutiota puuhaketta. Se taas mahtuisi noin 317 000 rekkaan, mikä tarkoittaisi noin 870 rekkaa päivässä. Rohkenen väittää, ilman lähdettä, että “metsätalouden sivutuotteena syntyvä metsähake” ei tule Suomessa riittämään.

Mutta ei huolta. Tähän on toki Helenillä jo vastaus valmiina.

Hankinta-alueemme on koko Itämeren alue, joten emme ole täysin kotimaisen tarjonnan varassa.

Ennustukseni vuodelle 2029: Korvaamme ulkomailta ostetun kivihiilen ulkomailta ostetulla puulla. Hiilidioksidipäästöt ovat kasvaneet. Olemme maksaneet maltaita uusista jämäpuubiomassapolttolaitoksista. Mutta koska puun, “uusiutuvan energian”, poltosta syntyneitä päästöjä ei lasketa, olemme virallisesti hiilineutraaleja. Kalliiksi tuli, mutta maapallo on pelastettu. Kuohuviinipullot poksahtelevat…

…Eihän tässä ole mitään järkeä. Puun polttamisesta syntyvät hiilidioksidipäästöt pitäisi laskea siinä missä hiilestä tai turpeestakin syntyvät. Muuten kuvittelemme tekevämme ilmastotekoja metsää polttamalla. Kaikki päästöt laskemalla resurssit ohjautuisivat oikeiden ongelmien ratkaisuun, eikä puunpolttolaitosten pakkorakentamiseen.

Mitä siis pitäisi tehdä?

  • Varaudutaan käyttämään fossiilisia polttoaineita siihen asti kunnes uudet, puhtaammat sähköä ja lämpöä tuottavat laitokset ovat valmiita. Nyt ei olla varauduttu. Vuonna 2029 voi olla naurussa pitelemistä kaukolämpölaskua lueskellessa.
  • Niin kauan kuin fossiilisia polttoaineita käytetään, pitäisi suomalaisen mennä aina ulkomaisen edelle. Jos suomalaista jämäpuuta on tarjolla niin hyvä, käytetään toki sitä. Jos ei ole, ei heti osteta sitä lisää ulkomailta, vaan käytetään mieluummin ensin suomalaista turvetta. Puu myös palaa tehokkaammin ja laitos vaatii vähemmän huoltoa, jos puun kanssa käytetään turvetta tukipolttoaineena. (Sitran raportti, s.32)
  • Kun fossiilisia polttoaineita kuitenkin pitää vielä käyttää, perutaan kivihiilen käyttökielto toistaiseksi. Olemassa olevia hiilivoimalaitoksia on järkevämpää käyttää kuin rakentaa tilalle uusia puulla toimivia laitoksia. Kivihiilen käyttö on syytä kieltää sitten, kun yhteiskunta on siihen valmis.
  • Jatketaan ennakkoluulottomasti uusien teknologioiden kokeilua. Yksi potentiaalinen kaukolämpöongelman ratkaisija on pienet modulaariset ydinvoimalat, jotka tuottavat vain lämpöä. (YLEn uutinen aiheesta)

Maahantulopalkka

Tässä kirjoituksessa perustelen, miksi ulkomailta Suomeen töitä tekemään tulevalta henkilöltä pitää edellyttää tiettyä palkkatasoa. Käytän seuraavia oletuksia:

  • Markkinat määräävät palkan. Työtehtävästä maksettu palkka on pienin, jolla joku suostuu sen työn tekemään. Jos työehtosopimus pakottaa korkeampaan palkkaan, työpaikkaan on vain enemmän hakijoita.
  • Kehitysmaissa on Suomen näkökulmasta rajaton joukko ihmisiä, jotka ovat valmiita tekemään työtä Suomessa käytännössä millä palkalla tahansa. Tämä johtuu siitä, että oletusarvoisesti Suomessa riistotyössä on paremmat oltavat kuin heidän kotimaassaan heille tarjolla olevissa oloissa.

Jos Suomi olisi suljettu järjestelmä, ei mitään palkkakontrollia tarvittaisi. Silloin nähdäkseni kaikkien töiden palkat asettuisivat luonnolliseen tasapainoonsa. Olisi tietty taso, jota pienemmällä palkalla kukaan ei suostuisi tekemään joitain töitä. Jos ne työt olisivat välttämättömiä, niistä saatu palkka nousisi sitten tasolle, jolla joku suostuisi niitä tekemään.

Mutta Suomi ei ole suljettu järjestelmä. Jos tänne muodostuu alipalkkauksesta johtuva työvoimatyhjiö jollekin alalle, se täyttyy ulkomaisella työvoimalla köyhemmistä maista. Tämä on luonnollista, eikä siitä tule syyttää näitä ulkomaalaisia tyhjiön täyttäjiä.

Edellä kuvattu tilanne ei kuitenkaan ole Suomen etujen mukainen. Jos Suomeen muuttaa ulkomailta henkilö tekemään jonkin alan työtä nälkäpalkalla, siinä on kaksi ongelmaa:

  1. Se ylläpitää alan alipalkkausta.
  2. Koska sillä nälkäpalkalla ei tule Suomessa toimeen, tästä ulkomaisesta henkilöstä tulee Suomen sosiaaliturvan asiakas – eli kansantalouden kannalta kuluerä – vaikka hän onkin työssä käyvä.

Kaikkein kovimmat kapitalistit ja maailman kansalaiset ovat toki eri mieltä. Suomalainen yritys hyötyy siitä, että sen työntekijöille pitää maksaa mahdollisimman vähän. Toisaalta, jos mitään “Suomi” yksikköä ei olisi olemassa, tämä ongelmakin lakkaisi olemasta. Silloin se minimipalkka, jolla työ suostuttaisi tekemään, asettuisi systeemin, eli koko maailman, tasapainotilaan.

Nämä ovat arvovalintoja. Minusta “Suomi” on varsin hyvä yksikkö olla olemassa. Ja minusta yritysten alipalkkauksesta saatu etu painaa vaakakupissa vähemmän kuin siitä johtuva sosiaaliturvan kautta syntyvä kansantalouden haitta.

Ratkaisuehdotus

Ehdotan, että säädetään yleinen maahantulopalkka. Suomeen ei saisi tulla työperusteisesti ilman, että palkka on jollain säädetyllä tasolla. Tämä taso määriteltäisi siten, että sillä voi tulla kohtuudella toimeen ilman sosiaaliturvaa.

Asioihin perehtynyt lukija huutaa nyt, että sellainen järjestelyhän on jo olemassa. Oleskelulupaa työn perusteella hakevien pitää täyttää toimeentuloedellytys (linkki Maahanmuuttoviraston sivuille). Siinä on kuitenkin mielestäni olennainen ero: Nykyisessä järjestelmässä se vaadittu palkka riippuu toimialasta. Jos jollain toimialalla minimipalkka on niin pieni, ettei sillä tule toimeen, oleskeluluvan voi kuitenkin saada sen alan töihin. Ja sitten onkin sosiaaliturvan asiakas tai harmaan talouden pyörittäjä.

Minun mielestäni oleskeluluvan edellytyksenä olevan palkan ei pidä riippua toimialasta, koska palkalla toimeen tuleminenkaan ei riipu toimialasta. Ulkomaiset työntekijät ovat hyödyksi vain, jos he pystyvät palkallaan elättämään itsensä Suomessa.

Ehdotukseni on sukua myös lukuisille puheille vähimmäispalkasta (linkki Wikipediaan). Olennaisena erona siihen on se, että tällä minun ehdotuksellani ei rajoiteta Suomen sisäisen systeemin luonnollista tasapainoa. Mielestäni minun ehdotuksellani saataisi oikeudenmukainen ja markkinajohtoinen järjestelmä, jossa köyhistä maista tulevat työntekijät eivät polkisi palkkoja tietyillä aloilla.

Mitä mieltä sinä olet? Kirjoita kommenttikenttään.

Opintotuen tulorajat pois

Aina toisinaan vaaditaan opintotuen tulorajojen nostoa. Mutta miksi opintotuen myöntämisellä ylipäänsä on tuloraja? Se kuulostaa haitalliselta byrokratialta, joka rankaisee työn tekemisestä. Tuloraja on kuitenkin yhä olemassa, joten oletettavasti sille on jotain perusteitakin. Halusin selvittää ne perusteet.

Menin ensiksi Kelan sivuille tarkistamaan faktat. Siellä mainittiin opintotuen myöntämisen edellytyksenä “taloudellisen tuen tarve”. Sitä taas arvioidaan katsomalla omia tuloja, sekä mahdollisesti vanhempien tuloja.

Seuraavaksi päädyin lukemaan opintotukea käsittelevän YLEn uutisen keväältä 2020. Sain sieltä myös yhden vastauksen kysymykseeni:

Tulorajojen poistamisen haitta voisi viime vuonna julkaistun selvityksen mukaan olla, että myös erittäin suurituloiset opiskelijat alkaisivat nostaa opintotukea.

[…]

Suomen Ekonomien erityisasiantuntijan Mari Krögerin sanoo tulorajojen noston tai poiston kuulostavan simppelimmältä, mitä se todellisuudessa on.

– Nykyinen opintotuki on osa sosiaaliturvajärjestelmää, jossa tukea ohjataan tulorajoilla sitä eniten tarvitseville. Jos katsotaan, että henkilö tulee toimeen palkkatuloilla, hänelle ei makseta sosiaaliturvaa. Toimintaperiaate on sama kuin esimerkiksi työttömyysetuudessa.

Luin myös uutisen kommentteja saadakseni kuvan yleisestä mielipiteestä. Tulorajat ovat siis olemassa siksi, että opintotukea maksettaisi vain sitä ehdottomasti tarvitseville. Koska uutisessa ja sen kommenteissa ei mainittu muita perusteita tulorajoille, enkä minä keksi muita, oletan tässä ettei muita perusteita ole.

Vaihtoehtoiset näkemykset siis ovat:

  1. Opintotukea kuuluu maksaa vain niille opiskelijoille, jotka eivät pärjäisi ilman sitä.
  2. Opintotukea kuuluu maksaa kaikille opiskelijoille riippumatta heidän taloudellisesta tilanteestaan.

Hyväksyn nämä molemmat näkemykset. Otetaan tosiasiana se, että nykyinen opintotukijärjestelmä on rakennettu näkemyksen 1 pohjalta. Kaikki ovat varmaan yhtä mieltä siitä, että opintotuen edellytyksenä kuuluukin olla myös opintojen edistyminen.

Toimiiko nykyinen järjestelmä halutulla tavalla? Ovatko tulorajat toimiva keino myöntää opintotukea vain sitä tarvitseville? Ovatko tulorajojen seurannan hyödyt haittoja suuremmat?

Pohditaanpa nyt tosissaan tuota tummennettua kysymystä riippumatta siitä, edustetaanko näkemystä 1 vai 2. Mikäli tulorajojen haitat koetaan hyötyjä suuremmiksi, olisi tulorajojen poisto parannus nykytilaan. Mitä siis tapahtuisi, jos tulorajat poistettaisi?

  • Uutisessa sanottiin, että ilman tulorajoja erittäin suurituloiset opiskelijat alkaisivat nostaa opintotukea. Näin varmasti kävisi. Mutta olisiko tämä iso vahinko? Erittäin suurituloisia opiskelijoita lienee aika vähän.
  • Tukia maksettaisi sellaisille, jotka eivät ole erittäin suurituloisia, mutta jotka kuitenkin ylittävät nykyiset tulorajat. He ovat nykyisen järjestelmän häviäjiä. Tulorajojen poisto parantaisi heidän tilannettaan ja aiheuttaisi lisäkustannuksia.
  • Kiistatonta on, että tulorajat poistamalla byrokratia kevenisi. Kelan käsittelykustannukset pienenisivät ja opiskelijat saisivat mielenrauhaa. Joku osaisi ehkä laskea arvion siitä, paljonko Kelan säästö olisi euroina. Opiskelijoiden mielenrauha ei olisi mitattavissa.
  • Kiistatonta lienee sekin, että työvoiman tarjonta kasvaisi kannustinloukun poistuessa. Kun opiskelijoiden ei tarvitsisi enää seurata tulojaan tukien menettämisen pelossa, he olisivat valmiimpia ottamaan erilaisia töitä vastaan.

Kannustinloukuista on loputon määrä tarinoita. Tässä esimerkki linkittämästäni uutisesta:

– Entisestä kesätyöpaikasta tarjottiin keikkatöitä, mutta jouduin sanomaan ei. Teen tällä hetkellä kymmentuntista viikkoa toisessa paikassa. Vaikka palkka on tuntien mukainen, en voi ottaa muita töitä, kun tulorajat voisivat ylittyä, Harju kertoo.

Työvoiman tarjonnan kasvaminen oli kuitenkin uutisessa käännetty haittapuoleksi:

– Raportin arvio [tulorajojen reippaasta nostovarasta] perustuu ajatukseen, että opiskelijoiden tekemä lisätyö on työtä, joka muutoin jäisi tekemättä. Näin voi toki olla pieneltä osin, mutta ei kokonaisuudessaan. Opintotuen tulorajojen korotus ei merkittävästi luo uutta työtä tai uusia työtehtäviä, toteaa [Kelan etuuspäällikkö Piia] Kuusisto.

Hänen mukaansa opiskelijoiden tekemä lisätyö voi jopa lisätä valtion muita menoja, kuten esimerkiksi työttömyysturvaan ja asumistukeen liittyviä kulueriä, koska opiskelijat syrjäyttävät työmarkkinoilta muita väestöryhmiä.

– Valtion menot pienenisivät ja verotulot kasvaisivat merkittävämmin, jos esimerkiksi työttömät työnhakijat tekisivät niitä töitä, joita opiskelijat tekevät.

Näkemys siitä, että opiskelijat syrjäyttävät muita väestöryhmiä työmarkkinoilla saattaa sinänsä pitää paikkansa, mutta en itse laskisi sitä haittapuoleksi. Toki jos se nähdään haittapuolena ja ehkäistävänä asiana niin siihen opintotuen tulorajat ovat varsin pätevä instrumentti. Jos opiskelija ja “työtön työnhakija” (kamala termi) hakevat samaa työpaikkaa niin työnantaja todennäköisesti palkkaa paremmalta vaikuttavan henkilön. Parempi työntekijä tekee lähtökohtaisesti parempaa työtä ja siitä hyötyvät kaikki. Siksi työvoiman tarjonnan kasvu on hyvä asia.

Jos siis tulorajat poistettaisi, opintotuen maksamiseen kuluisi enemmän rahaa, mutta sitä kompensoisi Kelan käsittelykustannuksien väheneminen ja opiskelijoiden lisääntyvä työnteko. Kun siihen vielä lisää opiskelijoiden elämän helpottumisesta saadun ei-rahallisen hyödyn, on tulos mielestäni selvä:

Tulorajojen haitat ovat hyötyjä suuremmat. Näin ollen tulorajat pitäisi poistaa. Niiden poistoa pitäisi kannattaa siinäkin tapauksessa, että haluaisi opintotukea maksettavan vain sitä tarvitseville.

Lopuksi vielä sananen tulorajojen nostamisesta poistamisen sijaan.

Jos tuloraja olisi mielivaltaisen suuri, se olisi sama kuin ei tulorajaa ollenkaan. Jos tulorajaa nostetaan, tullaan lähemmäksi sitä tilannetta. Nostaminen olisi siis parannus nykytilaan. Tulorajaa nostamalla saadaan tässä kirjoituksessa mainitsemani hyvät ja huonot puolet osittain.

Jos vaihtoehtona olisi tulorajan nosto tai ei mitään, valitsisin tulorajan noston. Pelkään kuitenkin, että keskittyminen tulorajojen nostoon vie huomiota pois pääasiasta, eli rajan poistamisesta kokonaan.

Arvoisa lukija, jos olen mielestäsi jättänyt käsittelemättä jonkin tulorajojen poistoon liittyvän näkökulman, toivon että kirjoitat siitä tämän blogitekstin kommenttiosioon.